Uuden-Seelannin nähtävyydet

Upeita maisemia ja hobitteja.

Luonnosta nauttivalle Uudessa-Seelannissa on monia uskomattoman hienoja nähtävyyksiä. Näiden lisäksi kannattaa tutustua eri kaupunkien erikoisuuksiin. Tällä sivulla on listattu joitakin mielenkiintoisia kohteita laajasta tarjonnasta.

Kiireisin turistikausi sijoittuu Uuden-Seelannin kesäaikaan ja sen ympärille, loka-huhtikuulle. Tuona aikana paikat turistikohteisiin kannattaa varata ajoissa!

Waiheken satama, Uusi-Seelanti

Nähtävyydeksi voi riittää pelkkä loppukesän ilta satamassa.


Hobittila (Hobbiton)

Kuuluisaan J.R.R. Tolkienin kirjaan perustuva Taru Sormusten Herrasta elokuvatrilogia kuvattiin Uudessa-Seelannissa. Maan tunnetuimpia turistikohteita onkin Hobittila, elokuvien Hobittien kotikylän Konnun lavasteet. Kohde löytyy pohjoissaarelta, noin 40 kilometrin päästä Hamiltonin kaupungista.

Aikuisten lippu maksaa suunnilleen 50-130 € kokonaisuudesta riippuen. Monet matkatoimistot myyvät valmiita Hobittila-paketteja. Tarkemmat tiedot löydät paikkaa pyörittävän Hobbiton Toursin kotisivuilta.

Hobittila, Uusi-Seelanti

Kansainvälistä Hobitti-päivää juhlistetaan Hobittilassa 22. syyskuuta.



Rotoruan geysirit ja maorit

Uuden-Seelannin luonnon yksi erityispiirteistä on vulkaaninen maaperä. Rotorua on pohjoissaarella sijaitseva kaupunki, jonka ympärillä on yksi maailman aktiivisimmista geotermisistä alueista. Järvien lisäksi Rotorualta löytyy geysirejä, kuumia lähteitä ja mutakylpyjä.

Rotorua on myös maorikulttuurin keskittymä. Löydät sieltä mm. esityksiä, tatuointispesialisteja ja muita maoritaiteilijoita sekä maorikylän.

Kuuma lähde Uudessa-Seelannissa

Höyryävät kuumat lähteet kertovat maaperän aktiivisuudesta.


Milfordin vaellusreitti eteläsaarella

Milford Track on yksi maailman tunnetuimpia ja kauneimpia vaellusreitteijä. Yli 50 kilometrin kokonaispituudelle mahtuu mm. Uuden-Seelannin korkein vesiputous, vuoristoa ja kauniita vuonoja.

Matkan varrelta löytyy majoja, joissa voi yöpyä. Kesän turistikaudella on suositeltavaa varata majoitus hyvissä ajoin etukäteen.

Näissä maisemissa kelpaa käppäillä MIlfordin vaelluksella.



Waiheken saari ja viinitilat

Pohjoissaaren rannikolla, Aucklandin ulkopuolella sijaitseva Waiheke on kaunis saari. Sen monille viinitiloille järjestetään ohjattuja kierroksia. Saarelta löytyy niiden lisäksi myös huikaisevan pitkä ja kaunis uimaranta sekä Whakanewhan luonnonpuisto.

Waihekelle pääsee edullisesti Aucklandin keskustasta lautalla alle tunnissa. Paikallisille saari on helppo päiväretkien kohde vähän samaan tapaan kuin Suomenlinna helsinkiläisille.

Ratsastaja rannalla Uusi-Seelanti

Waiheken Onetangi Beach on noin puoli kilometriä pitkä.


Queenstown ja etelän laskettelukeskukset

Eteläsaaren isoin turistikeskittymä on Queenstown. Talvisin erityisesti laskettelukeskukset vetävät väkeä eteläsaarelle. Jos laskettelu tai lumilautailu on sinun juttusi, suuntaa siis sinne!

Queenstownista löytyy toki paljon muutakin ympäri vuoden: Veneretkiä, vauhdikkaampia seikkailuja järviseikkailuista laskuvarjohyppyihin. Varaudu kuitenkin siihen, että hintataso Queenstownissa on hieman keskimääräistä korkeampi.

Queenstown Uusi-Seelanti

Vauhdikkaiden aktiviteettien lisäksi Queenstownissa voi nauttia upeista maisemista.



White Island ja aktiivinen tulivuori

White Island tai Whakaari (maorin kielinen nimi) on tulivuorisaari Uuden-Seelannin koilisella laidalla, Bay of Plenty nimisellä lahdella. Saarelle järjestetään ohjattuja kierroksia, sillä matkaa rannikolta saarelle on vain noin 50 kilometriä.

Saarella pääset haistelemaan aktiivisen tulivuoren rikin katkua, tutustumaan geologian ihmeisiin ja laivamatkalla näet hyvässä lykyssä delfiinejä sekä valaita.

Halvin paketti aikuiselle maksaa noin 140€ ja lapselle 80€.

Valas, Uusi-Seelanti

Laivamatkalla White Islandille voi hyvinkin nähdä valaita tai delfiinejä.


Waitomon kiiltomatoluola

Pohjoissaaren tunnetuimpia turistinähtävyyksiä on ihmeellinen kiiltomatoluola. Pimeän luolan seinät ja katto ovat täynnä kiiltomatoja saalistamassa sisään harhautuvia hyönteisiä.

Luolaan on järjestetty retkiä jo 1800-luvulta lähtien. Waitomo on jonkin verran Hamiltonin kaupungin eteläpuolella, mutta avaimet käteen periaatteella ostettavia päiväreissuja luoliin lähtee myös esimerkiksi Aucklandista ja Taurangasta.

Luolan tunnelmaan pääset kiinni alla olevan 360-videon avulla.

Yöperhonen

Kiiltomadot matkivat tähtitaivasta ja huijaavat yöperhosia lentämään tahmeisiin verkkoihin.



Sinipingviini: Maailman pienin pingviini

Eteläsaaren itärannikolla on useita paikkoja, joissa voi bongailla pingviinejä. Sinipingviini ja keltasilmäpingviini ovat erityisesti lintuharrastajien kiikareissa.

Helppoja paikkoja pingviinibongauksen järjestämiseen ovat ainakin Christchurch, Oamaru ja Dunedinin kaupungissa Otagon suistoalue. Näistä kaupungeista löytyy pingviineihin erikoistuneita matkanjärjestäjiä.

Sinipingviini, Uusi-Seelanti

Sinipingviini pesii myös Australian etelärannikolla. Kuva: JJ Harrison. Lisenssi: CC BY-SA 3.0.


Jaa sivu kavereille: